Hallinnointiperiaatteet


Eforen eri toimielinten velvollisuudet määräytyvät Suomen lakien ja yhtiön hallituksen määrittelemien periaatteiden mukaan. Eforen konsernihallinnoinnissa noudatetaan Suomen osakeyhtiölakia. Efore noudattaa Nasdaq OMX Helsinki Oy:n sisäpiiriohjetta sekä Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n antamaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance) 2010 lukuun ottamatta suositusta 9 hallituksen kokoonpanon osalta.

Hallinnointikoodi on saatavissa julkisesti internet-osoitteessa www.cgfinland.fi

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä

Selvitys Eforen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä tilikaudella 2011 on julkaistu erillisenä selvityksenä sekä osana vuosikertomusta


Konsernirakenne

 Konsernin muodostavat emoyhtiö Efore Oyj ja sen suoraan tai välillisesti kokonaan omistamat tytäryhtiöt Suomessa ja ulkomailla. Tämän lisäksi johdon omistusyhtiö Efore Management Oy on konsolidoitu konserniin määräysvallan perusteella. Konsernin hallinnosta ja toiminnasta vastaavat emoyhtiö Efore Oyj:n toimielimet, jotka ovat yhtiökokous, hallitus ja toimitusjohtaja.

Toimitusjohtajan apuna on konsernin johtoryhmä. Konsernin operatiivinen organisaatio perustuu globaaleihin funktionaalisiin linjaorganisaatioihin. Tämän lisäksi tytäryhtiöiden toiminnasta vastaa kunkin yhtiön oma hallitus, joka koostuu konsernin toimitusjohtajasta ja muista konsernin johtohenkilöistä. Konsernin toimitusjohtaja on hallituksen puheenjohtaja kaikissa tytäryhtiöissä. Konsernin emoyhtiö Efore Oyj tarjoaa tytäryhtiöille konsernin yhteisiin toimintoihin liittyviä palveluja ja vastaa konsernin strategisesta suunnittelusta ja rahoituksesta.

Yhtiökokous

Yhtiökokouksen tehtävät yhtiön ylimpänä päättävänä elimenä on säännelty osakeyhtiölaissa sekä yhtiöjärjestyksessä. Osakkeenomistajat käyttävät yhtiökokouksessa puhe- ja äänioikeuttaan.

Varsinainen yhtiökokous kokoontuu vuosittain ja päättää sille kuuluvista asioista, kuten tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vahvistamisesta, osingonjaosta, hallituksen jäsenten ja tilitarkastajien valinnasta ja heidän palkkioistaan sekä vastuuvapauden myöntämisestä. Varsinaisessa yhtiökokouksessa ovat läsnä toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja sekä mahdollisuuksien mukaan muut hallituksen jäsenet. Lisäksi varsinaisessa yhtiökokouksessa ovat läsnä hallituksen jäseniksi ensimmäistä kertaa ehdolla olevat henkilöt, jollei heidän poissaololleen ole painavia syitä.

Varsinaisen yhtiökokouksen lisäksi järjestetään tarvittaessa ylimääräinen yhtiökokous.

Hallitus

Hallituksen jäsenten valintamenettely

Hallituksen nimitysvaliokunta valmistelee ehdotuksen hallituksen kokoonpanoksi. Yhtiökokous valitsee hallituksen jäsenet yksinkertaisella äänten enemmistöllä tehtäväänsä toimikaudeksi, joka päättyy vaalia seuraavan ensimmäisen varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Hallitukseen kuuluu yhtiöjärjestyksen mukaan vähintään kolme ja enintään kymmenen varsinaista jäsentä. Yhtiön toimitusjohtaja ei ole hallituksen jäsen.

 Hallituksen kokoonpanossa tulee ottaa huomioon yhtiön toiminnan tarpeet ja yhtiön kehitysvaihe. Hallituksen jäsenellä tulee olla riittävä taloudellisten asioiden sekä yhtiön ja sen konsernin liiketoiminta-alan yleinen tuntemus ja tehtävän edellyttämä muu pätevyys sekä mahdollisuus käyttää riittävästi aikaa tehtävän hoitamiseen.

Hallituksen jäsenten enemmistön on oltava riippumattomia yhtiöstä. Lisäksi vähintään kahden mainittuun enemmistöön kuuluvista jäsenistä on oltava riippumattomia yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista.

Poikkeama suositukseen 9:
Hallituksen tehtävien ja tehokkaan toiminnan kannalta yhtiö pitää tärkeänä, että jäsenillä on monipuolinen osaaminen sekä toisiaan täydentävä kokemus.  Nimitystoimikunta selvitti soveltuvaa naisjäsentä yhtiön hallituksen kokoonpanoon hallinnointikoodin suosituksen täyttämiseksi hallituksen jäsenten sukupuolijakauman osalta. Toistaiseksi nimitystoimikunnalla ei ollut esittää soveltuvaa, yhtiön toimialan hyvin tuntevaa ehdokasta. Efore Oyj poikkeaa Corporate Governance 2010 suosituksesta nro 9 hallituksen kokoonpanon osalta siten, että hallituksessa ei tällä hetkellä ole edustettuina molempia sukupuolia.

-> Hallituksen kokoonpano tilikaudella 2012:
- Matti Vikkula, hallituksen puheenjohtaja,riippumaton yhtiöstä tai suurimmista osakkeenomistajista
- Olli Heikkilä, hallituksen varapuheenjohtaja, riippumaton yhtiöstä tai suurimmista osakkeenomistajista
- Marko Luoma, riippumaton yhtiöstä tai suurimmista osakkeenomistajista
- Ari Siponmaa, riippumaton yhtiöstä tai suurimmista osakkeenomistajista
- Tei-Hu (Tommy) Liu, riippumaton yhtiöstä tai suurimmista osakkeenomistajista
- Richard Järvinen, riippumaton yhtiöstä tai  suurimmista osakkeenomistajista

Hallituksen jäsenten henkilötiedot löytyy tästä

Hallituksen tehtävät ja vastuut

Hallituksella on yleistoimivalta kaikissa niissä yhtiön asioissa, joita ei lain tai yhtiöjärjestyksen mukaan ole määrätty toisten toimielinten päätettäväksi tai suoritettavaksi. Hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä, vahvistaa yhtiön strategian, riskienhallinnan periaatteet ja yhtiön toiminnassa noudatettavat arvot, hyväksyy liiketoimintasuunnitelman ja siihen liittyvän vuosibudjetin sekä päättää merkittävistä investoinneista.

Hallituksen keskeiset tehtävät ja toimintaperiaatteet on kuvattu työjärjestyksessä, jossa on määritelty hallituksen kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen, kokouspöytäkirjan laatiminen ja hyväksyminen sekä päätettävien asioiden etukäteisvalmistelu. Hallitus arvioi omia työskentelytapojaan itsearviointina  vuosittain.

Hallituksella on yleistoimivalta kaikissa niissä yhtiön asioissa, joita ei lain tai yhtiöjärjestyksen mukaan ole määrätty toisten toimielinten päätettäväksi tai suoritettavaksi. Hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä, vahvistaa yhtiön strategian, riskienhallinnan periaatteet ja yhtiön toiminnassa noudatettavat arvot, hyväksyy liiketoimintasuunnitelman ja siihen liittyvän vuosibudjetin sekä päättää merkittävistä investoinneista.

Hallituksen keskeiset tehtävät ja toimintaperiaatteet on kuvattu työjärjestyksessä, jossa on kerrottu hallituksen kokouksen päätösvaltaisuuden toteamisesta, kokouspöytäkirjan laatimisesta ja hyväksymisestä sekä päätettävien asioiden etukäteisvalmistelusta. Hallitus arvioi omia työskentelytapojaan itsearviointina tai ulkopuolisen tahon avustamana vuosittain

-> Tilikaudella 2011 hallitus piti yhteensä 17 kokousta ja hallituksen jäsenten osallistumisprosentti hallituksen kokouksiin oli 92 %..

Hallituksen valiokunnat

Hallituksen toimintaa avustavat valiokunnat. Hallituksella on kaksi sen toimintaa avustavaa valiokuntaa: tarkastus- ja nimitysvaliokunta. Hallitus valitsee keskuudestaan valiokuntien jäsenet ja valiokuntien puheenjohtajan. Lisätietoja hallituksen valiokunnista sekä kokoonpano löytyy tästä.

Toimitusjohtaja

Hallitus valitsee yhtiölle toimitusjohtajan ja valvoo tämän toimintaa. Palvelusuhteen keskeiset ehdot on määritelty hallituksen hyväksymässä kirjallisessa johtajasopimuksessa. Toimitusjohtaja johtaa ja valvoo konsernin liiketoimintaa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti sekä huolehtii yhtiön kirjanpidon lainmukaisuudesta ja varainhoidon luotettavasta järjestämisestä.

 Yhtiön toimitusjohtajana on 1.6.2010 lähtien toiminut Vesa Vähämöttönen.

Konsernin johtoryhmä

Toimitusjohtajan apuna toimii konsernin johtoryhmä. Toimitusjohtaja on konsernin johtoryhmän puheenjohtaja. Konsernin johtoryhmään kuuluvat  toimitusjohtajan lisäksi tärkeimmistä toiminnoista vastaavat johtajat. Konsernin johtoryhmän pääasiallisiin tehtäviin kuuluvat strategiset linjauksten toimeenpano sekä yhtiön tuloskehityksen seuranta ja varmistaminen. Konsernin johtoryhmä kokoontuu 1-2 kertaa kuukaudessa.

Johtoryhmän kokoonpano

Sisäpiirihallinto

Efore Oyj:n julkiseen sisäpiiriin kuuluvat yhtiön hallituksen jäsenet, yhtiön toimitusjohtaja ja toimitusjohtajan sijainen, yhtiön tilintarkastaja sekä konsernin johtoryhmän jäsenet. Lisäksi yrityksellä on yrityskohtainen sisäpiirirekisteri. Sisäpiirirekisterejä ylläpidetään talousjohtajan valvonnassa.

Efore Oyj noudattaa NASDAQ OMX Helsinki Oy:n vahvistamaa sisäpiiriohjetta, johon perustuen yhtiön hallitus on hyväksynyt yhtiön sisäisen ohjeistuksen sisäpiiriläisten kaupankäynnistä. Ohjeistuksen mukaisesti sisäpiiriläisten sijoitusten tulee olla pitkäaikaisia ja kaupankäynti tulee ajoittaa aina sellaiseen ajankohtaan, jolloin markkinoilla on mahdollisimman täydellinen tieto osakkeen arvoon vaikuttavista seikoista ja jolloin henkilöllä itsellään ei ole sisäpiiritietoa.

Eforen pysyvä sisäpiiriläinen ei saa käydä kauppaa Eforen osakkeilla ajanjaksona, joka alkaa 21 vuorokautta ennen kunkin osavuosikatsauksen, tilinpäätöstiedotteen tai niiden ennakkotietojen julkistamista ja päättyy näiden tietojen julkistamista seuraavana päivänä. Muina ajankohtina kaupankäynti Eforen arvopapereilla on sallittua edellyttäen, ettei henkilö ole kyseisenä ajankohtana merkittynä hankekohtaiseen sisäpiirirekisteriin tai hänellä ei muutoin ole hallussaan sisäpiirintietoa .

Valvontajärjestelmät

Liiketoiminnan ja varainhoidon valvontaa varten on konsernissa taloudellisen raportoinnin järjestelmät. Yhtiön hallitus on hyväksynyt johtamisorganisaation ja -periaatteet, toimivaltuudet ja hyväksymismenettelyt, hallinnon osa-alueiden toimintapolitiikat, taloudellisen suunnittelun ja raportoinnin sekä palkkioperiaatteet. Sisäinen tarkastustoiminta on osa konsernin taloushallintoa. Talousjohto raportoi sisäisen tarkastuksen havainnoista toimitusjohtajalle ja tarkastusvaliokunnalle.

Efore Oyj:n vastuullinen tilintarkastaja vastaa konsernin tilintarkastuksen ohjeistuksesta ja koordinoinnista. Vastuullinen tilintarkastaja ja yhtiön johto valmistelevat yhteistyössä vuosittaisen tilintarkastussuunnitelman. Tilintarkastajat antavat yhtiön osakkeenomistajille lain edellyttämän tilintarkastuskertomuksen yhtiön vuositilinpäätöksen yhteydessä. Lisäksi tilintarkastajat raportoivat havainnoistaan tarkastusvaliokunnalle.

Osakassopimukset

Yhtiöllä ei ole tiedossa sitä koskevia osakassopimuksia.

Päivitetty 13.2.2012