Hallituksen palkkiot ja muut etuudet tilikaudella 2012
Varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen palkkiot ja kulujen korvausperusteet vuosittain
Yhtiökokous 9.2.2012 päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan vuosipalkkiona 42.000 euroa ja varapuheenjohtajalle sekä jäsenille kullekin 21.000 euroa. Vuosipalkkioiden määrästä yhteensä noin 40 prosenttia maksetaan yhtiön osakkeina. Vuosipalkkion maksu toteutetaan kertamaksuna 12. – 22.3.2012 välisen ajan Efore Oyj:n osakkeen päätöskurssien keskikurssin mukaan. Hallituksen jäsenten tulee säilyttää osakkeet omistuksessaan toimikautensa päättymiseen saakka. Velvollisuus säilyttää osakkeet kuitenkin päättyy, jos hallituksen jäsenyys päättyy jo ennen toimikauden loppua. Mikäli hallituksen jäsen eroaa ennen 31.10.2012 tulee hänen palauttaa saamistaan osakkeista puolet.
Vuosipalkkioiden maksaminen tapahtuu luovuttamalla yhtiön hallussa olevia omia osakkeita varsinaisen yhtiökokouksen 9.2.2012 päättämän osakeantivaltuutuksen nojalla. Siinä tapauksessa, että osakkeiden luovutusta ei voida toteuttaa yhtiöstä tai hallituksen jäsenestä johtuvan syyn vuoksi, maksetaan koko palkkio käteisenä.
Lisäksi hallituksen puheenjohtajalle maksetaan kokouspalkkiona 1.000 euroa kokoukselta sekä varapuheenjohtajalle ja jäsenille 500 euroa kokoukselta. Valiokuntatyöskentelystä maksetaan palkkiota 500 euroa kokoukselta. Vähintään 6 tuntia kestävän yksisuuntaisen lennon johdosta em. palkkioiden lisäksi maksetaan 1.000 euroa läsnäolosta Euroopassa tai Aasiassa pidettävässä kokouksessa. Lisäksi maksetaan matkasta ja majoituksesta aiheutuvat kulut laskun mukaan.
Hallituksen palkkiot ja muut etuudet 2009 - 2012 | Varapuheenjohtaja | 21.000 | 21.000 | 1.750 | 1.750 | | Jäsenet | 21.000 | 21.000 | 1.750 | 1.750 | | Kokouspalkkiot/kokous, eur | | | | | | Puheenjohtaja | 1.000 | 1.000 | 1.000 | 1.000 | | Varapuheenjohtaja | 500 | 500 | 500 | 500 | | Jäsenet | 500 | 500 | 500 | 500 | | Valiokuntatyöskentely/kokous | 500 | 500 | 500 | 500 |
*) Vuosipalkkioiden määrästä yhteensä noin 40 prosenttia maksetaan yhtiön osakkeina.
Lisäksi hallituksen jäsenille korvattiin matkakustannukset verohallituksen vahvistaman kulloisenkin matkakorvausperusteen enimmäismäärän mukaisena. Hallituksen jäsenille maksetut palkkiot tilikaudella 2011 olivat seuraavat
Matti Vikkula: EUR 54,900, kokouspalkkiot EUR 2.000 Marko Luoma: EUR 27.500 Ari Siponmaa: EUR 27.500, kokouspalkkiot EUR 1.500 Olli Heikkilä: EUR 19.100, kokouspalkkiot EUR 1.000 Richard Järvinen: EUR 19.600 Tei-Hu Liu: EUR 18.600
Hallituksen jäsenille maksetut palkkiot tilikaudella 2010 olivat seuraavat
Isto Hantila: 59 000 euroa Marko Luoma: 30 000 euroa Ari Siponmaa: 31 000 euroa Timo Syrjälä: 35 000 euroa Matti Tammivuori: 35 000 euroa Matti Vikkula: 38 000 euroa
Hallituksen jäsenille ei annettu palkkiona hallitustyöskentelystä optioita eikä yhtiön omia osakkeita Yhtiön hallituksen jäsenille maksetetut palkkiot tilikaudella 2009 olivat seuraavat
Isto Hantila: 55.000 euroa Timo Syrjälä: 27.000 euroa Matti Tammivuori: 27.000 euroa Matti Vikkula: 20.000 euroa Ari Siponmaa: 20.000 euroa Marko Luoma: 26.000 euroa
Hallituksen jäsenille ei annettu palkkiona hallitustyöskentelystä optioita eikä yhtiön omia osakkeita. Päivitetty 13.2.2012
|