Pitkän aikavälin palkitsemisjärjestelmät


 

Optio-ohjelma 2005

Efore Oyj:n hallitus päätti maaliskuussa 2005 varsinaisen yhtiökokouksen joulukuussa 2004 antaman valtuutuksen nojalla optio-ohjelmasta, jolla pyritään sitouttamaan yhtiön avainhenkilöitä pitkällä aikavälillä. Optio-oikeuksiin liittyy osakeomistusohjelma, jonka mukaisesti avainhenkilöt velvoitetaan ostamaan Efore Oyj:n osakkeita 20 %:lla optio-oikeuksista saadusta nettomääräisestä tulosta sekä omistamaan osakkeet yhden vuoden ajan.

Optio-ohjelman perusteella annettiin yhteensä 2.250.000 optio-oikeutta, joista kullakin voidaan merkitä yksi Efore Oyj:n osake. Optio-oikeudet on jaettu optio-oikeuksiin 2005A (950.000 kpl), 2005B (650.000 kpl) ja 2005C (650.000 kpl). Liikkeeseenlaskuvaiheessa yhtiön avainhenkilöille jaettiin osa optio-oikeuksista 2005A. Samassa yhteydessä kaikki optio-oikeudet 2005B ja 2005C sekä jakamatta jätetyt optio-oikeudet 2005A annettiin Efore Oyj:n kokonaan omistamalle tytäryhtiölle Fi-Systems Oy:lle, josta optio-oikeuksia voidaan Efore Oyj:n hallituksen päätöksellä myöhemmin jakaa Efore-konsernin avainhenkilöille.

Osakkeen merkintähinta on optio-oikeudella 2005C Efore Oyj:n osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi Helsingin Pörssissä 1.1. - 15.3.2007. Merkintähinnasta vähennetään vuosittain jaettu osinko.

Osakkeiden merkintäaika optio-oikeudella 2005C on 1.4.2009 - 30.4.2012. Osakkeiden merkintäaika optio-oikeuksilla 2005A ja B on päättynyt.

Johdon kannustinjärjestelmä 2010 – 2013

Efore Oyj:n (Efore) hallitus päätti elokuussa 2010 uudesta Efore-konsernin johtoryhmän jäsenten osakeomistusjärjestelmästä. Järjestelmän tarkoituksena on mahdollistaa johtoryhmän jäsenten merkittävä pitkäaikainen osakeomistus yhtiössä.  Järjestelmän kautta johto sijoittaa henkilökohtaisesti huomattavan määrän omia varojaan yhtiön osakkeisiin. Johtohenkilöt rahoittavat sijoituksensa osittain itse ja osittain yhtiön lainoituksen avulla. Johto kantaa aidon omistajariskin järjestelmään tekemänsä sijoituksen osalta.

Osakeomistusta varten johtoryhmän jäsenet perustavat Efore Management Oy -nimisen yhtiön (Efore Management), jonka koko osakekannan he omistavat. Efore Managementin on tarkoitus hankkia yhteensä enintään 2.084.400 Eforen osaketta johtoryhmän jäseniltä sekä merkitsemällä uusia Eforen osakkeita Efore Managementille suunnatussa osakeannissa. Osakehankinta rahoitetaan johtoryhmän jäsenten yhteensä enintään 300.000 euron suuruisilla pääomapanoksilla Efore Managementiin sekä Eforelta otettavalla lainalla. Järjestelmän toteuduttua Eforen johtoryhmän jäsenet omistavat Efore Managementin kautta 4,9 prosenttia Eforen osakkeista.

Osana järjestelmää Eforen hallitus päätti antaa Efore Managementille enintään 1.200.000 euron suuruisen korollisen lainan yhtiön osakkeiden hankinnan rahoittamiseksi. Laina maksetaan kokonaisuudessaan takaisin viimeistään 30.4.2014. Mikäli järjestelmän voimassaoloaikaa jatketaan vuosi kerrallaan vuosina 2013 ja 2014, laina-aikaa voidaan jatkaa vastaavasti. Efore Managementilla on oikeus maksaa laina ennenaikaisesti takaisin milloin tahansa ja velvollisuus maksaa laina ennenaikaisesti takaisin myymällä hallussaan olevia Eforen osakkeita, mikäli yhtiön osakkeen pörssikurssi ylittää muuten kuin tilapäisesti tietyn järjestelmässä määritetyn tason.

Järjestelmä on voimassa vuoden 2013 loppuun saakka, jolloin järjestelmä on tarkoitus purkaa myöhemmin päätettävällä tavalla. Järjestelmä voidaan purkaa esimerkiksi sulauttamalla se Eforeen tai myymällä Efore Managementin omistamat Eforen osakkeet muulla tavoin. Järjestelmää jatketaan vuosi kerrallaan, mikäli Eforen osakkeen pörssikurssi vuoden lopussa 2013 tai 2014 on alle sen keskihinnan, jolla Efore Management hankki omistamansa Eforen osakkeet.

Efore Managementin omistamien Eforen osakkeiden luovuttamista on rajoitettu järjestelmän voimassaoloaikana. Johtoryhmän jäsenten omistus Efore Managementissa pysyy voimassa järjestelmän purkamiseen saakka.

Yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen 9.2.2010 antaman valtuutuksen perusteella Eforen hallitus päätti elokussa 2010 Efore Management Oy:lle suunnatusta maksullisesta osakeannista. Osakeannissa tarjotaan yhteensä enintään 2.000.000 Eforen uutta osaketta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen Efore Managementin merkittäväksi. Osakkeenomistajan merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle on Eforen kannalta painava taloudellinen syy, koska osakeannissa annettavat osakkeet käytetään Eforen johtoryhmän jäsenten osakeomistusohjelman toteuttamiseen.

 Uuden osakkeen merkintähinta oli 0,70 euroa/osake. Merkintähinta perustuu osakkeen vallitsevaan kurssitasoon. Efore Management maksaa merkintähinnan käteisellä merkittäessä. Osakkeiden merkintäaika oli 13.9.—8.10.2010. Uusien osakkeiden merkintähinta merkitään yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Oikeus osinkoon ja muut osakkeenomistajan oikeudet alkavat sinä päivänä, kun uudet osakkeet on merkitty kaupparekisteriin. Osakkeet kirjataan merkitsijän arvo-osuustilille ja haetaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä, kun osakkeet on merkitty kaupparekisteriin. 

Hallitus päätti 10.1.2012 tarjota enintään 273.842 yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta suunnatussa maksullisessa osakeannissa johdon omistusyhtiölle Efore Management Oy:lle. Suunnatussa maksullisessa osakeannissa Efore Management Oy:n merkittäväksi tarjotiin enintään 273.842 kappaletta yhtiön hallussa olevia omia osakkeita Efore Management Oy:lle osakeomistusjärjestelmän laajentamiseksi ja Eforen uuden johtoryhmän jäsenen liittämiseksi järjestelmään. Osakkeiden merkintähinta oli 0,82 euroa/osake, joka on yhtiön osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä 9.1.2012. Osakkeiden merkintäaika oli 11.1.—25.1.2012. 


Päivitetty 6.2.2012