Efore Plc

Valtuutukset



Efore Oyj:n varsinainen yhtiökokous päätti  10.2.2011  hallituksen ehdotuksen mukaisesti seuraavista valtuutuksista:

HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN VAROJEN JAKAMISESTA 
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa hallituksen päättämään varojen jakamisesta osakkeenomistajille yhtiön taloudellisen tilanteen sitä puoltaessa joko osinkona voittovaroista tai varojenjakona sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta. Varojen jaon enimmäismäärä on yhteensä enintään 0,05 euroa osakkeelta.   Valtuutus sisältää oikeuden päättää kaikista muista edellä mainittuun varojen jakoon liittyvistä ehdoista. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka. 

HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA             

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä.

Hankittavien omien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 4.000.000 osaketta, mikä vastaa noin 9,4 % yhtiön kaikista osakkeista. Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaalla omalla pääomalla. Omia osakkeita voidaan hankkia hankintapäivänä NASDAQ OMX Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan. Hallitus päättää, miten omia osakkeita hankitaan. Hankinnassa voidaan käyttää muun ohessa johdannaisia. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen). Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka. Valtuutus kumoaa varsinaisen yhtiökokouksen 9.2.2010 antaman valtuutuksen päättää omien osakkeiden hankkimisesta.

HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OSAKEANNISTA SEKÄ OPTIO-OIKEUKSIEN JA MUIDEN OSAKKEISIIN OIKEUTTAVIEN ERITYISTEN OIKEUKSIEN ANTAMISESTA

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa hallituksen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja osakeyhtiölain 10 luvun 1 pykälän mukaisten muiden erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa erässä siten, että valtuutuksen perusteella annettavien uusien osakkeiden ja optio-oikeuksien ja osakeyhtiölain 10 luvun 1 pykälän mukaisten muiden erityisten oikeuksien perusteella merkittävien uusien osakkeiden määrä on yhteensä enintään 13.000.000 uutta osaketta. Lisäksi yhtiön hallussa olevia omia osakkeita voidaan luovuttaa osakeannissa ja/tai saada erityisten oikeuksien perusteella enintään 4.000.000 kappaletta. Hallitus voi valtuutuksen perusteella päättää suunnatusta osakeannista ja maksuttomasta suunnatusta osakeannista. Valtuutus on voimassa vuoden 2013 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka. Valtuutus kumoaa aikaisemman valtuutuksen.                                                    




Päivitetty 14.2.2011